Matti Vataja

RAKKAUDEN HUIPPU

Paavalin kirjeessä Timoteukselle kerrotaan varsin osuvasti meidän aikamme ihmisestä:

” Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä tulee vaikeita aikoja.
Ihmiset ovat silloin itserakkaita ja rahanahneita, kerskailijoita, ylimielisiä,
pilkkaajia ja vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä ja jumalattomia.
He ovat rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelijoita, hillittömiä ja raakoja..”
(2.Tim. 3:7–10)

On sanottu, että tämä nykyinen sukupolvi on historian itsekkäin sukupolvi. Se huutaa hullun tavoin rakkauden perään. Rakkaudesta puhutaan todella paljon, siitä lauletaan ja kirjoitetaan. Mutta onko niin, että siitä puhe mistä puute? Onko ongelma siinä, että ei ole koettu todellista rakkautta, siksi se jää jonkinlaisen illuusion tasolle.

Onko rakkaus sitten jonkinlainen tunne, joka menee ohi kuin syksyinen flunssa? Rakkaus ei voi elää vaativassa itsekeskeisyyden ilmapiirissä, vaan se tukehtuu hapenpuutteeseen.
Rakkaus mieluummin antaa kuin vaatii, se jakaa omastaan. Se ei ole itsekeskeinen omaan napaansa tuijottaja.

Voiko sitten tämän päivän urbaani postmoderni ihminen oppia tuntemaan jotakin todellisesta rakkaudesta?

Millaiseksi Jumala luodessaan ihmisen hänet teki? Hän teki ihmisen olennoksi joka kykenee viestimään Luojansa kanssa – Hänen joka on todellinen rakkauden lähde. Jumala loi ihmisen olennoksi joka heijastelee Luojansa ominaispiirteitä – niin Luojaa itseään kohtaan kuin myös omaa elinympäristöään kohtaan.

Voitko kuvitella, millaista olisi täysin puhdas, pyyteetön rakkaus?

Kun ihminen lankesi syntiin, synti alkoi hallita ihmistä. Paratiisi kadotettiin. Onko sitten mahdollista päästä takaisin rakkauden alkulähteille?

Apostoli Johannes kirjoittaa:

Jumala on rakkaus
”Rakkaani, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta.
Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan.
Joka ei rakasta, ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
Siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meille, että Jumala lähetti ainutsyntyisen
Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttaan.
Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä,
että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme
sovitukseksi.
(1.Joh. 4:7–10, Raamattu Kansalle)

Huomaatko, mistä on pohjimmiltaan kyse? Jumala, ihmisen Luoja, antoi kalleimpansa, oman Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi! Tämä on Rakkauden huippu!

Mitä sinä, lukijani, annat Luojallesi?