Matti Vataja

 

RAKKAUDEN  KAKSOISKÄSKY

 

Uudessa Testamentissa on tällainen ennustus:

”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. 
Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.”

(2.Tim. 3: 1 – 5, käännös 1938)

 

Miten tarkasti Raamattu tässä kuvaakaan omaa aikaamme, juuri tätä aikaa ja tätä vuosikymmentä!  Huudetaan suureen ääneen oikeuksien perään: ”Minulla on oikeus tähän ja tuohon!”  Mutta ei ole olemassa oikeuksia ilman velvollisuuksia.  Puhutaan kyllä siitä suuresta Jeesuksen antamasta rakkauden kaksoiskäskystä, mutta ei nähdä sen käskyn kolmatta osa-aluetta.

Mitä Jeesus siis opetti tästä asiasta?

” ’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi.’ 
Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi’.  Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä.”

(Mark.12: 30 – 31, käännös 1938)

Huomasitko lukijani tämän pointin?  Voitko rakastaa lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, jos jätät tämän ensimmäisen osan ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi” pois laskuista?

Kaikki tämä, mitä tuossa alussa luimme, on seurausta siitä että rakkaussuhde Jumalaan, Jeesukseen Kristukseen ei ole kunnossa.  Tästä kumpuaa kaikki tuo, mistä Raamattu noin suorasukaisesti meille kertoo.  Tässä on myös syy, miksi Raamattua ei mielellään edes lueta, vaan koetetaan selittää se oman aikakautensa tuotteeksi, joka on jo hautautunut historian kerrostumien sedimenttiin.  Koska Raamattu toimii peilin tavoin näyttäen millaisia todella olemme, me emme voi millään itseämme puolustaa.

Kun ihminen kapinassaan kääntää Jumalalle selkänsä, se alkaa välittömästi näkyä myös yhteiskunnassa.  Se näkyy ensimmäisenä niiden kohdalla, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa: lapset, vanhukset, sairaat.  Ihmisarvo alkaa välineistyä periaatteella ”käytä ja heitä pois!”

Kaikki mitataan ja tullaan mittaamaan enemmän ja enemmän rahassa, sen mukaan miten tuottava kukin ihmisyksilö on.  Eiväthän vanhukset, vammaiset, sairaat ja lapset ole tuottavia yksilöitä.  Nähdäänkö lapset ainoastaan kulueränä – tai elämää rajoittavana häiriötekijänä?

Ihmisessä on jumalisuuden ulkokuori?  Onko kyseessä ikään kuin kuuden munan täytekakku, jossa on kolme mätää munaa mukana, kuorrutettuna kauniilla marsipaani- kuorrutuksella?

Olisiko uusi todellinen uskonpuhdistus paikallaan?  Ei ulkokohtaisena omatekoisena uskonnollisuutena, vaan todellisena sydämien vallankumouksena!